Myrskylän Eläkeläiset
Sitoutumaton rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää eläkeläisten hyvinvointia ja järjestää heille virkistystä toiminta-alueellaan Myrskylässä.
Tarkoituksen toteuttamiseksi
Yhdistys
-järjestää ohjelmallisia tapaamisia sekä viihdytys- ja virkistystoimintaa, kuten kerhoja ja kulttuurimatkoja
-hankkii jäsenilleen neuvoja ja ohjausta
-toimii eläkeläisten yhdyssiteenä toiminta-alueellaan
-tiedottaa eläkeläisiä koskevista asioista
-valvoo ja ajaa eläkeläisten yleisiä etuja ja oikeuksia paikallisesti
Lähiajan toimintaa
Sinivalkoinen Joulu -konsertissa
Myrskylän kirkossa lauantaina 30.11. klo 13 alkaen esiintyvät Suomalaiset iskelmän- ja musiikin legendat Kai Hyttinen ja Pasi Kaunisto. Konsertin nimen mukaisesti ohjelmassa on tunnelmallisia joululauluja ja jokaiseen kirkkovuoden ajankohtaan sopivia sävelmiä, sekä esiintyjien omaa tuotantoa. Konsertin kesto 75 min. Lippuja Sinivalkoinen joulu -konserttiin myydään eläkeläisille käteisellä marraskuun kerhossa Myrskylän paloasemalla 13.11. klo 13 alkaen hintaan 25 euroa/kpl. Lipun saa itselleen kerhossa myös, jos on maksanut sen verkkopankissa 8.11. mennessä Myrskylän Eläkeläisten tilille FI41 4210 0010 2010 83 käyttäen viitteenä 20524016. Mahdollisissa sairaustapauksissa lippu lunastetaan takaisin, jos palauttaa lipun ENNEN konserttia puheenjohtaja Akulle tai taloudenhoitaja Merville.
Sinivalkoinen joulu on kaikille avoin konsertti, josta järjestäjä tulee ilmoittelemaan omilla kanavillaan. Me saimme vain jo ennakkona nipun näitä lippuja.
Konsertin nimen mukaisesti ohjelmassa on tunnelmallisia joululauluja ja jokaiseen kirkkovuoden ajankohtaan sopivia sävelmiä, sekä esiintyjien omaa tuotantoa. Konsertin kesto 75 min.
ME-Kyyti puh. 046 5324 500
Myrskylän Eläkeläiset on luonut oman, autottomien jäsentensä terveystarpeisiin ME-Kyyti palvelun. Myös autollinen jäsen voi käyttää palvelua, ellei terveystilanne salli ajamista itse.
Vakavissa sairauskohtauksissa tulee käyttää ambulanssia!
ME-Kyyti palveluun soittamalla yhdistyksen jäsen saa kyydin lähimpiin terveyspalveluihin Askolassa, Porvoossa, Orimattilassa ja Lahdessa. Muita kuin yhdistyksen jäseniä ME-Kyyti ei palvele!
Koska bensa, pysäköinti ja mahdollinen kahvilassa odottelu maksavat, kyydin tarvitsija ja sen tarjoaja voivat sopia keskenään kulukorvauksen tasosta. Minkäänlaista palkkiota palvelusta ei veloiteta eikä hyväksytä.
HUOMIOITAVAA! Kyydin tarvitsijan on syytä huomioida, että jos hän ei käytä Kela-taksia, hän ei myöskään saa sen käytöstä mahdollisesti koituvia etuja.
Matkat ja kilometrit Myrskylästä terveysasemille ja Lahden sairaalaan
Myrskylä-Askola-Myrskylä 54 km, bensaa noin 5 litraa
Myrskylä-Porvoo-Myrskylä 102 km, bensaa noin 10 litraa
Myrskylä-Orimattila-Myrskylä 41 km, bensaa noin 4 litraa
Myrskylä-Lahti-Myrskylä 89 km, bensaa noin 9 litraa
Nämä määrät on laskettu sen mukaan, että auto kuluttaa 10 litraa/100 km. Monet autot kuluttavat selvästi vähemmän ja tästä voi kysyä kulloisenkin kyydin kuljettajalta.
Bensalitran hinta (95 oktaaninen) tällä hetkellä Myrskylän ABC:lla noin 1,80 euroa. Näin polttoaineet edestakaisin esimerkiksi Porvoon reissusta maksaisi tänään noin 18 euroa, Orimattilan noin 7 euroa, Askolan noin 9 euroa, Lahden reissusta noin 16 euroa.
Pysäköinti on maksullista ainakin Porvoossa ja Lahdessa, niiden hinnat eivät tätä laadittaessa olleet tiedossa.
Traficomilta, poliisilta ja verottajalta on tarkistettu, ettei tämä vapaaehtoistoiminta tarvitse lupaa, eikä veroilmoitusta tarvitse tehdä, koska minkäänlaista palkkiota ei oteta. Kolmelta vakuutusyhtiöltä on tarkastettu, että jo pakollinen autovakuutus korvaa mahdollisessa onnettomuudessa tapahtuneet henkilövahingot. Jos kuljettajan autossa on kasko, korvaukset laajenevat.
Pelicans - HIFK matka jääkiekko-otteluun ei toteudu vähäisen kiinnostuksen vuoksi.
Myrskylän Eläkeläisten syyskokouksen tärkeimpiä päätöksiä:
Puheenjohtajana jatkaa 2025 Aku Eronen, eikä vielä ensimmäisen vuoden jälkeen hallitukseenkaan katsottu tarpeelliseksi tehdä henkilövaihdoksia. Sama hallitus jatkaa 2025.
Markku moilasen laatimat ja hallituksen jo aiemmin hyväksymät 2025 talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin muutoksitta.
Syksyn ensimmäinen kerho päätti tehdä syksyn kulttuurimatkan Lahden Sibeliustalolle Finnhits 50 vuotta- konserttiin lauantaina 16.11. Lähtö Salelta klo 17:45.
Päivittyvä seuranta: Kaikki 50 paikkaa varattu. Varalle voi ilmoittautua.
Konsertissa esiintyvät Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen. Konsertti on 16.11. klo 19 ja hinta 65 euroa sisältäen täyden palvelun eli konserttilipun, bussikuljetuksen ja väliaikatarjoilun. Sitova ilmoittautuminen Soilelle 0405639276.
Maksu eläkeläisten tilille FI414210 0010 2010 83 käyttäen viitettä 20524016 viimeistään 10.10. mennessä. Esteen sattuessa maksu palautetaan vain, jos varahenkilö löytyy. Varallaolijan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Lähtö Salelta klo 17:45.
Täällä tietoa konsertista: https://www.sibeliustalo.fi/tapahtumat/finnhits-50-vuotisjuhlakiertue/
Aloitamme boccian - mölkky päättynyt
Bocciaa pelataan tällä syys- ja kevätkaudella koulun liikuntasali Myräkässä tiistaisin klo 15-16:30. Aloitamme boccian 24.9. ja mölkky on kesältä 2024 nyt loppunut. Boccia on kaikille eläkeläisille avoin kerho, jäsenyyttä ei edellytetä. Tervetuloa palaamaan, ei tarvitse osata etukäteen.
Turpakäräjät keskiviikkoisin klo 14 alkaen Ravintola Myrskytähdessä. Jokainen tilaa ja maksaa tilauksensa itse. Tämä on vapaamuotoinen ja kaikille avoin keskustelutilaisuus. Kuukauden toisena keskiviikkona on kerho ja silloin näitä "käräjiä" ei pidetä.
Kuukausittainen kerho
Vuoden 2024 alusta kuukausittain ohjelmallinen kerho aina jokaisen kuukauden toisena keskiviikkona Myrskylän paloasemalla klo 13 alkaen. Kahvista peritään 3 euroa paitsi lokakuussa, jolloin kerhon tilalla on syyskokous.
Joulukuun kerho on samalla joulujuhla ja se pidetään kuukauden toisena keskiviikkona eli 11.12. klo 13-15 seurakuntakodilla. Tarjoilu, ohjelma ja hinta päätetään syksyllä.
Kevätkokouksessa maaliskuussa ja syyskokouksessa lokakuussa kerhokahvi on maksuton. Heinä- ja elokuussa kerhoa ei pidetä, olemme silloin kesätauolla.
Hallituksen tehtävänjako
Aku Eronen, puheenjohtaja, verkkosivu- ja viestintävastaava, puh. 045 1203 725, sähköposti aku.eronen@hotmail.com
Markku Moilanen, sihteeri ja varapuheenjohtaja, puh. 0400 686 501, sähköposti markku.moilanen@gmail.com
Soile Niittymäki, matkasihteeri, puh. 040 5639 276, sähköposti soile.niittymaki@gmail.com
Mervi Kaivola, taloudenhoitaja ja jäsensihteeri, puh. 050 3528 067, sähköposti mervi.kaivola@hotmail.com
Eva Mäenpää ja Pirkko Sistola, emäntäryhmän vastaavat (kk-kerhon avain ja tarjoilut), sähköpostit maenpaa.eva@gmail.com ja pirkko.sistola@gmail.com
Marja Tolkki, ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja, sähköposti tolkkimarja933@gmail.com
Anja Niemelä, ohjelmatoimikunnan jäsen, sähköposti anja.niemela@gmail.com
Tietosuojaseloste
Luettavissa tästä linkistä https://muikuvia.blogspot.com/2024/01/tietosuojaseloste.html
Puheenjohtajan puhe ensimmäisessä kerhossa 10.1.2024
Luettavissa tästä linkistä: https://muikuvia.blogspot.com/2024/01/puheenjohtajan-puhe-ensimmaisessa.html
Jäsenmaksutiedot
Maksun saaja: Myrskylän Eläkeläiset ry
Tilinumero: FI41 4210 0010 2010 83
Summa 2024: 17 euroa
Kuvassa Myrskylän Eläkeläisten ensimmäinen hallitus. Vasemmalta matkasihteeri Soile Niittymäki, sihteeri, jäsenrekisterin hoito sekä tilinpäätös Markku Moilanen (myös varapuheenjohtaja), ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Marja Tolkki, puheenjohtaja, viestintä- ja verkkosivuvastaava Aku Eronen, emäntäryhmän vastaava Eva Mäenpää, taloudenhoitaja Mervi Kaivola, ohjelmatoimikunnan jäsen Anja Niemelä ja emäntäryhmän toinen vastaava Pirkko Sistola.